KKO:1995:41
- Asiasanat
- Takavarikko
- Tapausvuosi
- 1995
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 94/1888
- Taltio
- 997
- Esittelypäivä
Ään.
Pankin paikallishallituksen jäsenen omaisuutta koskevassa takavarikkohakemuksessa oli turvattaviksi ilmoitettujen, huolimattomaan luotonantoon perustuvien vahingonkorvaussaamisten osalta viitattu niitä koskeviin haastehakemuksiin, joissa luototetut henkilöt ja takaajat oli ilmoitettu vain kirjaimilla A, B ja C. Kun väitetty vahinkoa aiheuttanut teko ei näin meneteltäessä käynyt selville takavarikkohakemuksesta, saamiset katsottiin riittämättömästi yksilöidyiksi ja hakemus hylättiin.
OK 7 luku 1 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Hakemus Kotkan käräjäoikeudessa
Suomen Säästöpankki - SSP Oy esitti käräjäoikeudelle 16.2.1994 saapuneessa hakemuksessaan, että D oli osallistunut Etelä-Kymen Säästöpankin Karhulan paikallishallituksen jäsenenä luottojen myöntämiseen ilman turvaavaa vakuutta. Luotonannossa oli myös ylitetty paikallishallituksen luottovaltuudet. Menettelystä oli aiheutunut 11 695 672 markan suuruinen vahinko, jonka korvaamista pankki oli vaatinut viidessä D:tä vastaan nostamassaan kanteessa. Pankki katsoi esittäneensä saamisestaan turvaamistoimenpiteen edellyttämän todennäköisyysnäytön. Koska pankin saaminen ylitti D:n maksukyvyn, käsillä oli myös hukkaamisvaara. Näillä perusteilla pankki vaati D:n omaisuuden määräämistä takavarikkoon vahingonkorvaussaamisensa turvaamiseksi.
Vastaus
D kiisti sekä saamisen todennäköisen olemassaolon että hukkaamisvaaran ja vaati hakemuksen hylkäämistä. Lisäksi hän vetosi vahingonkorvauskanteiden johdosta antamassaan vastauksessa esittämiinsä perusteisiin.
Käräjäoikeuden päätös 22.4.1994
Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:n mukaan takavarikko voidaan määrätä, jos hakija saattoi todennäköiseksi, että hänellä oli saaminen, joka voitiin määrätä maksettavaksi ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla ratkaisulla, ja oli olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuttaan taikka menettelee muulla hakijan saamista vaarantavalla tavalla.
Takavarikon määrääminen edellyttää siis ensiksikin todennäköistä saamista. Tämän osoittamiseksi pankki oli liittänyt hakemukseensa jäljennökset käräjäoikeudelle toimittamistaan haastehakemuksista. Koska pankki oli toimittanut käräjäoikeudelle asian vireillepanon jälkeen haastehakemuksen täydennyksenä luottopäätöksiä koskevaa asiakirja-aineistoa, käräjäoikeus otti myös tämän selvityksen huomioon turvaamistoimiasiaa ratkaistessaan, koska se osaltaan vaikutti päätöksen harkintaan.
Harkitessaan pankin saamisen todennäköisyyttä käräjäoikeus vertasi pankin esittämää selvitystä vaatimastaan vahingonkorvauksesta sekä D:n asiassa esittämää vastaselvitystä. D oli esittänyt kanteisiin antamassaan varsin yksityiskohtaisessa vastauksessa ja siihen liitetyillä asiakirjoilla, että kanteiden perusteena olevissa tiedoissa oli virheitä. Ne vaikuttivat olennaisesti kysymyksiin siitä, oliko pankilla kanneoikeus, oliko pankille syntynyt väittämäänsä vahinkoa ja myönteisessä tapauksessa, oliko D korvausvastuussa vahingosta. Arvioinnissaan saamisen todennäköisyydestä puolin ja toisin esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus tuli siihen johtopäätökseen, ettei asian tässä vaiheessa saamisen olemassaoloa voitu pitää todennäköisempänä kuin sitä, ettei saamista ollut olemassa. Tämän vuoksi ei ollut edellytyksiä takavarikon määräämiselle, eikä käräjäoikeus näin ollen ottanut kantaa väitettyyn omaisuuden hukkaamisvaaraan. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi takavarikkohakemuksen.
Kouvolan hovioikeuden tuomio 7.9.1994
Pankki valitti hovioikeuteen ja toisti hakemuksensa. Hovioikeuskäsittelyn aikana pankki ilmoitti, että yhdestä vahingonkorvauskanteesta oli luovuttu ja toisessa oli korvausvaatimusta täsmennetty sekä supisti takavarikkovaatimuksensa näiden muutosten mukaiseksi.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Pankille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati, että D:n omaisuutta määrätään pantavaksi takavarikkoon pankin 8 544 143 markan 55 pennin suuruisen vahingonkorvaussaamisen turvaamiseksi.
D antoi vastauksen, jossa hän vaati pankin valituksen hylkäämistä. Perusteluissaan hän vetosi muun muassa siihen, että pankin häntä vastaan nostamat kanteet ovat olleet niin yksilöimättömiä, etteivät ne olisi kelvanneet edes yksipuolisen tuomion perusteeksi.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 17.3.1995
Käsittelyratkaisu
Pankin määräajan jälkeen toimittama lisäkirjelmä liitteineen jätetään oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 18 §:n nojalla huomiotta, koska niiden huomioon ottamiseen ei ole erityistä syytä.
Pääasiaratkaisu
Perustelut
Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:n mukaan turvaamistoimen hakijan tulee saattaa todennäköiseksi, että hänellä on saaminen, joka voidaan määrätä maksettavaksi ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla ratkaisulla. Korkein oikeus on vast'ikään antamissaan kahdessa ennakkopäätöksenä julkaistussa ratkaisussaan (KKO 1994:132 ja KKO 1994:133) katsonut muun ohella, että saamisen tulee tällöin olla riittävästi yksilöity, mikä vahingonkorvausvaatimuksen suhteen tarkoittaa sitä, että on ilmoitettava vahinkoa aiheuttanut teko, syntynyt vahinko ja vastuuperuste.
Suomen Säästöpankki - SSP Oy on vaatiessaan D:n omaisuutta määrättäväksi takavarikkoon hakemuksessaan viitannut turvattavan saamisen osalta oheistamiinsa viiteen haastehakemukseen, joista yksi on myöhemmin peruutettu. Haastehakemuksissa on väitetty D:n aiheuttaneen vahinkoa osallistuessaan Etelä-Kymen Säästöpankin Karhulan paikallishallituksen jäsenenä luottopäätöksiin, joilla pankin asiakkaille oli myönnetty luottoa ilman turvaavaa vakuutta ja ylitetty paikallishallituksen luottovaltuudet.
Haastehakemuksissa luotonsaajat on, toisin kuin edellä mainituissa ennakkopäätöksinä julkaistuissa ratkaisuissa, ilmoitettu ainoastaan merkinnöin "A Oy" ja "A-kommandiittiyhtiö" sekä puhumalla kommandiittiyhtiön vastuunalaisesta yhtiömiehestä ja eräästä avoimesta yhtiöstä. Takaajat taas on merkitty vain kirjaimilla "B" ja "C".
Paikallishallituksen luotto- ja takausvaltuudet oli määritelty Etelä-Kymen Säästöpankin hallituksen 26.2.1986 ja 18.10.1988 tekemissä päätöksissä. Molemmat päätökset sisältävät määräyksen yhdelle henkilölle paikallishallituksen päätöksellä myönnettävien luottojen enimmäismääristä. Jos luotonsaajat ja takaajat ilmoitetaan turvaamistoimenpidettä koskevassa hakemuksessa nimeltä mainitsematta tai vain kirjaintunnuksin, ei voida luotettavasti todeta, kuka vastaajista on osallistunut minkäkin luoton myöntämiseen ja keiden takaukset on hyväksytty vakuuksiksi. Myös vakuuksien riittävyyden arviointi käy näin meneteltäessä mahdottomaksi. Väitetty vahinkoa aiheuttanut teko ei näin ollen käy selville takavarikkohakemuksesta.
Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan turvaamistointa koskevan asian käsittelyssä noudatetaan 7 luvun säännösten ohella soveltuvin osin, mitä oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen käsittelystä on säädetty. Näin ollen tuomioistuimen tulee, samalla tavoin kuin oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan menetellään puutteellisen haastehakemuksen kohdalla, kehottaa takavarikon hakijaa korjaamaan hakemuksessaan olleet puutteet, jos korjaaminen on asian käsittelyn jatkamiseksi tarpeellinen.
Nyt ei kuitenkaan kysymyksessä ole tällaisen puutteen korjaaminen, vaan puutteellisuus johtuu siitä, että pankin tarkoituksena on ollut ainakin aluksi ajaa kannettaan luototettuja henkilöitä ja yhtiöitä ilmaisematta. Riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, asianosaisen vallassa on päättää, millä tiedoilla ja selvityksillä hän haluaa asiansa ratkaistavaksi. Takavarikkoa voidaan myös hakea uudelleen. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ole ollut tarpeellista takavarikkohakemuksen käsittelyn jatkamiseksi vaatia hakijaa korjaamaan hakemuksessaan saatavan yksilöinnissä olleita puutteita, vaan asia on voitu ratkaista pankin tekemän hakemuksen pohjalta.
Edellä sanotun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei pankki ole takavarikkohakemuksessaan yksilöinyt väittämäänsä D:ltä olevaa vahingonkorvaussaamista sillä tavoin riittävästi kuin oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 § edellyttää. Pankilla ei siten tämän hakemuksen perusteella ole oikeutta pyytämäänsä turvaamistoimeen.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Pellinen: Korkeimman oikeuden päätöksessä selostetuilla perusteilla katson, ettei väitettyä vahinkoa aiheuttanutta tekoa ole Suomen Säästöpankki -SSP Oy:n turvaamistoimihakemuksessa yksilöity niin, että D olisi vastauksessaan voinut perustellusti määritellä kantansa vahingonkorvaussaatavan todennäköisyyteen. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 5 §:n 1 momentin ja 7 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan tuomioistuimen tulee tällaisessa tapauksessa jo ennen vastauksen pyytämistä kehottaa hakijaa määräajassa täydentämään hakemustaan. Jättämällä täydennyskehotuksen antamatta käräjäoikeus on menetellyt virheellisesti. Turvaamistoimiasiassa kertyneistä asiakirjoista ei muutoinkaan käy täsmällisesti ilmi, millä toimenpiteillä D:n väitetään aiheuttaneen vahinkoa pankille. Sen vuoksi kumoan alempien oikeuksien ratkaisut ja palautan asian käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia kiireellisesti käsiteltäväkseen ja menetellä siinä laillisesti.
Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan myös itse asiasta olen takavarikkohakemuksen hylkäämisestä samaa mieltä kuin enemmistö.
Asian on ratkaissut käräjäoikeuden jäsen Nieminen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Setälä, Virkkunen ja Åstedt. Esittelijä Jukka Hallavainio.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Tulenheimo-Takki, Suhonen, Wirilander ja Pellinen (eri mieltä). Esittelijä Juhani Walamies.